Quantcast
Channel: Ajankohtaista
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1023

Ajankohtaista koronavirustilanteesta

$
0
0
Hyvä henkilöstö ja opiskelijat, Korona / COVID-19 -virus on alkanut levitä nyt myös Euroopassa ja Suomessa. VAMK seuraa tilannetta aktiivisesti ja noudattaa ensisijaisesti aina viranomaisten antamia ohjeita. Tähän mennessä VAMKissa ei ole todettu yhtään koronavirustartuntaa henkilöstössä tai opiskelijoissa. Toimintamme jatkuu toistaiseksi normaalisti. VAMK haluaa kantaa vastuunsa viruksen leviämisen ehkäisemisessä. Siksi seuraavat ohjeet sekä henkilöstölle että opiskelijoille.

Matkustaminen

  • Työmatkat WHO:n määrittelemille epidemia-alueille on toistaiseksi kielletty, muualle voi matkustaa erityisistä syistä. Toive on kuitenkin kaiken ulkomaanmatkustamisen välttäminen. (12.3. epidemia-alueiksi määritelty Manner-Kiina, Iran, Etelä-Korea, Italia, Tirolin alueen hiihtokeskukset Itävallassa, sekä Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltio)
  • Varatessasi matkaa tai lähtiessäsi matkalle tarkista ulkoministeriön verkkosivuilta uusimmat matkustustiedotteet. Sivuilla on tärkeää tietoa matkustamisesta ja ohjeet matkustusilmoituksen tekemiseen: https://um.fi/matkustustiedotteet-a-o
  • Kaikkien ulkomaanmatkojen jälkeen, myös henkilökohtaisen vapaa-ajan matkan jälkeen, työntekijää pyydetään keskustelemaan esimiehensä kanssa etätyömahdollisuudesta 14 päivän ajaksi.
  • Pyydämme ilmoittamaan kaikista vapaa-ajalle suunnitelluista ulkomaan matkoista hyvissä ajoin ennen suunniteltua matkaa. Ota yhteyttä turvallisuus@vamk.fi sopiaksesi mahdollisista jatkotoimista. Matkasta voi kotiinpaluun jälkeen seurata maksimissaan 14 vuorokauden mittainen etätyöjakso, jonka aikana et voi tulla VAMKin tiloihin. 
  • Jos työntekijä joutuisi paikallisen viranomaisen asettamaan karanteeniin ulkomaille vapaa-ajan matkan vuoksi, ei työnantajalla tämän hetken tiedon mukaan ole palkanmaksuvelvoitetta karanteeniajalta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että mikäli henkilö ei kyseessä olevan karanteenin aikana kykene tekemään etätöitä, tulee hänen käyttää karanteeniajalle vuosilomapäiviä, saldovapaita tai palkatonta vapaata.
  • Kotimaan matkojen osalta pyydämme selvittämään mahdollisuuden kokousten / koulutusten etäosallistumiseen.

Vierailijat

  • Epidemia-alueelta tulevia vierailijoita ei oteta vastaan eli kaikkien epidemia-alueilta saapuvien vieraiden vierailut tulee peruuttaa.
  • Lisäksi kehotamme harkitsemaan vierailijoiden vastaanottamista yleisesti, ja käyttämään etäyhteyksiä mahdollisuuksien mukaan.

 Etätyö

  • Jos henkilö on ollut työ-/tai henkilökohtaisella matkalla WHO:n määrittelemällä epidemia-alueella, määrätään hänet matkalta palatessa etätyöhön 14 vuorokaudeksi (tästä annettiin rehtorin kirjeellä kehotus jo 27.2).  
  • Henkilöstöä kehotetaan tekemään etätöitä jos on flunssan oireita, mutta ei kuitenkaan tarvetta sairaslomalle. Etätyöstä tehdään normaalin prosessin mukaisesti anomus ja päätös
  • Jos työntekijä joutuisi paikallisen viranomaisen asettamaan karanteeniin ulkomaille vapaa-ajan matkan vuoksi, ei työnantaja voi olla tästä vastuussa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä,     että mikäli henkilö ei kyseessä olevan karanteenin aikana kykene tekemään etätöitä, hän käyttää tälle ajalle vuosilomapäiviä, saldovapaita tai palkatonta vapaata.  
  • Nämä etätyötä koskeva ohjeet koskevat poikkeuksellisesti myös määräaikaisessa työsuhteessa olevia.

 

Sairaspoissaolot

  • Sairaspoissaolon ilmoituskäytäntöjä muutetaan tilapäisesti, jolloin sairaspoissaolot ovat mahdollisia omalla ilmoituksella enintään 5 päivään asti.

 

Sairastapaukset

  • Jokainen, joka ulkomaan matkan jälkeen tuntee olonsa heikoksi ja epäilee koronavirukseen liittyviä oireita, ottaa yhteyttä oman kotipaikkakuntansa terveyskeskukseen puhelimitse.

Älä tule sairaana työpaikalle.

 

Opiskelijat

  • Opiskelijoita koskee kaikki samat, yllä kuvatut linjaukset. On tärkeää, että jokainen opiskelija ymmärtää oman vastuunsa myös vapaa-ajan matkoistaan.
  • Epidemialla saattaa olla vaikutuksia myös opintoihin liittyvien harjoittelujaksojen toteutukseen; esimerkiksi sairaanhoitopiiri on ilmoittanut, että tilanteen vaatiessa kaikki harjoittelujaksot päätetään.

 

Ulkomailla opintojaan suorittavat opiskelijat

  • Epidemia-alueilla tällä hetkellä vaihdossa olevia opiskelijoita lähestytään erikseen (liikkuvuuspalvelut)  ja tilannetta selvitetään kotiintulon yms. osalta.
  • Epidemia-alueilta takaisin palaavia opiskelijoita koskee myös maksimissaan 14 vuorokauden mittainen etätyöskentelyjakso, jonka aikana ei voi tulla kampukselle.

 

Arjen varautuminen

  • Jos yskittää, yski nenäliinaan tai hihaasi. Älä yski kämmeneesi koskaan. Laita nenäliina sekajätteisiin.
  • Pidä kädet puhtaana. Pese kädet aina töihin tultuasi, ennen ruokailua, tupakointia, nuuskaamista ja poistuessasi työtehtävistäsi.
  • Paras tapa pestä kädet on käyttää lämmintä vettä ja nestesaippuaa.
  • Käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta, jos pesu vedellä ja nestesaippualla ei ole mahdollista.
  • Kun käytät alkoholipitoista käsihuuhdetta, ota kerralla määrä, jolla pystyt hieromaan kätesi kauttaaltaan.
  • Vältä kättelyä

Ohje käsienpesusta ja yskimisestä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

 

Noudatamme viranomaisten määräyksiä ja ohjeita, ja seuraamme tilanteen kehittymistä jatkuvasti. Varautumissuunnitelmaamme päivitetään tarvittaessa, ja siitä tiedotetaan henkilöstölle ja opiskelijoille. 

THL seuraa koronatilannetta jatkuvasti ja päivittää ajantasaiset tiedot verkkosivuilleen: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19.

Vaikka yksilötasolla tilanne voi aiheuttaa epävarmuutta ja ahdistusta, kannattaa yrittää suhtautua rauhallisesti. Viruksiin liittyvää uutisia kannattaa hakea ja jakaa eteenpäin ainoastaan viranomaisten vahvistamaan tietoon luottaen. VAMKin puolesta kaikesta virukseen liittyvästä tiedonannosta ja viestinnästä vastaa rehtori, toimitusjohtaja.

Ystävällisin terveisin,

Rehtori Jorma Tuominen


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1023

Trending Articles